Syyskausi alkaa 5.9.

Syksy on täällä, ja sehän meinaa sitä, että Sinfis pääsee taas musisoimaan!

Syksyn kauteen on otettu varaslähtö jo peräti reilu viikko sitten, kun pienempi poppoo orkesterilaisia treenasi Jyväskylän yliopiston avajaisfestarikonserttia varten. Lisäksi edellisellä viikolla ohjelmassa oli tilavuokrakeikka Taulumäen kirkossa messua avustaen. Tälläkään viikolla ei tekemistä puuttunut, kun sinfisläisistä muodostettu jousikvartetti soitti tuttuun tapaan JYU:n avajaisseremoniassa Andante festivoa, ja torstaina Sinfis taas konsertoi yhdessä puhallinorkesteri Puhkupillien kanssa osana yliopiston avajaisfestareita. Tupa oli täynnä ja tunnelmat, ainakin soittajilla, erinomaiset!

Konsertti Puhkujen kanssa ei suinkaan jäänyt viimeiseksi laatuaan, vaan tämän syksyn prokkiksena onkin toteuttaa Sinfiksen ja Puhkupillien yhteiskonsertti. Sen ajakohta on 19.11. Orkesterit soittavat sekä yhdessä että omina kokoonpanoinaan, ja konsertin ohjelmisto koostuu niin klassisesta kuin viihteellisemmästä musiikista.

Harjoitukset aloitetaan ensi viikolla maanantaina 5.9. tuttuun tapaan klo 17-20 Musica-rakennuksen M103-salissa. Tervetuloa niin uudet kuin entisetkin soittajat! Jos et pääse ensimmäisiin harjoituksiin, ei hätää, voit liittyä mukaan myös sitä seuraavalla viikolla.

Ja lisätietojahan voi aina kysellä intendentiltä: intendentti@sinfis.fi

Syyskauden 2022 aikataulu:

Ma 5.9. klo 17 treenit alkaa:
maanantaisin klo 17-20 Musica M103-salissa, ellei toisin ilmoiteta

Ma 12.9. tutustumisilta, Opinkivi
Luvassa saunomista ja paljussa köllöttelyä – tulethan!

La-Su 24.-25.9. Harjoitusviikonloppu

La-Su 15.-16.10. Harjoitusviikonloppu
La Sinfis, su harjoitus yhdessä Puhkujen kanssa

Ma 14.11. Yhteiskonsertin kenraali

La 19.11. Yhteiskonsertti