Etusivu

Tervetuloa Jyväskylän yliopiston sinfoniaorkesteri Sinfiksen nettisivuille!

Täältä löydät monenlaista tietoa orkesterista ja sen toiminnasta. Ole rohkeasti yhteydessä intendenttiin tai orkesterin hallituksen puheenjohtajaan, jos sinulla on jotain kysyttävää!

Saat sivuston englanniksi painamalla EN-nappia valikossa. //
Please click the EN-button in menu to see the site in English.

Orkesteri

Jyväskylän yliopiston sinfoniaorkesteri ry eli Sinfis on vuonna 1993 perustettu Jyväskylän yliopiston edustusorkesteri. Orkesteri tunnetaan aktiivisena harrastajaorkesterina ja sen soittajat ovat suurimmaksi osin opiskelijoita. Sinfis järjestää keskimäärin 1-3 konserttia lukukauden aikana ja soittajien joukosta kootaan tarpeen tullen myös pienempiä kokoonpanoja erilaisiin tilaisuuksiin, esimerkiksi tilauskeikoille.

Jatka lukemista ”Orkesteri”

Usein kysyttyjä kysymyksiä

1. Miten pääsen mukaan Sinfikseen?

Sinfikseen pääsee soittamaan yksinkertaisesti tulemalla paikalle kauden ensimmäisiin harjoituksiin soittimensa kanssa. Koesoittoja ei ole, eikä mukana soittaminen maksa mitään.

2. En päässyt ensimmäisiin harjoituksiin. Voinko silti tulla mukaan soittamaan?

Melko varmasti kyllä. Asian voi vielä tarkastaa intendentiltä, mutta usein mukaan ehtii myöhemminkin.

Jatka lukemista ”Usein kysyttyjä kysymyksiä”

Uutiset

Sinfis siirtyy kesälomalle

Sinfoniaorkesteri Sinfis on saanut tapahtumarikkaan vuoden päätökseen. Kauteen on kuulunut paljon – yhteiskonsertti Puhkupillien kanssa, keikkakiertue ja yliopiston promootiossa esiintyminen. Molempien orkesterien juhlavuosien takia päästiin vielä lehteen Puhkujen kanssa. Keikkakiertue vei orkesterin Kuusamoon ja Iisalmeen asti. Lauantaina 25.3. Sinfis esiintyi Kuusamotalossa, ja sunnuntaina 26.3. Iisalmen Eino Säisä -salissa. Viikonloppuun kuului myös saunomista, patikkaretkeilyä ja monta …

Tansseja ja tarinoita – Sinfis matkalla

Sinfis aloittaa 30-vuotisjuhlavuotensa konserttikiertueen muodossa. Kiertueella orkesteri esiintyy Jyväskylän musiikinlaitoksella (20.3.), Kuusamo-talossa (25.3.) ja Iisalmen kulttuurikeskuksen Eino Säisä -salissa (26.3.). Ohjelmisto koostuu Sinfikselle tuttuun tapaan klassisen musiikin maailman huipputeoksista. Illan avaava mahtava Egmont-alkusoitto on ensimmäinen osa Ludwig van Beethovenin säveltämästä taustamusiikista samannimiseen Johann von Goethen näytelmään. Konserteissa päästään kuulemaan Antonín Dvořákilta useampi teos. Dvořák sävelsi …